Puusta puuhun

Kevättalven hilpeässä podcast-jaksossa tutustutaan kuvittaja Aiju Salmiseen, joka työskentelee kuvittajana, sarjakuvapiirtäjänä ja taidekuraattorina, toimii muusikkona ja monenlaisissa poikkitaiteellisissa projekteissa. Salmista kiinnostaa taiteen ja kulttuurin lisäksi yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Aiju on huolestunut ilmaston lämpenemisestä, metsistä ja puista, ja ideoinut siksi Galleria Kuvitukseen Puusta puuhun ryhmänäyttelyn: näyttelyssä nähdään 14 erilaista tulkintaa puu-aiheesta, mutta ryhmänäyttelyn ytimessä ei ole ainoastaan teosten esittely. Kyseessä on myyntinäyttely, jonka tuotto ohjataan lyhentämättömänä Ilmastometsä ry:lle. Näin näyttely antaa taiteilijoille mahdollisuuden kompensoida teostensa hiilijalanjälki.


Lisäksi jaksossa jutellaan mm. noloudesta, outoudesta ja kuumilla kekäleillä kävelemisestä.


TUTUSTU AIJUUN


aijusalminen.com

@aijusalminen


JAKSOSSA MAINITAAN


Goo-Hags bändi

Tabulaland verkkogalleria

Kotka Art kesänäyttely

Outohanki-kirjana 2022-2023 julkaistava, outoutta käsittelevä tietokirja. Yhteistyössä Kaisu Tervosen kanssa.

YLEN sarjakuvakolumni > osa Nolo muija

Kuvittajien portfoliosivut Kuvittajat ry:n sivuilla

Stuff You Should Know -podcast


Puu- ja metsäaiheista kirjallisuutta

(suosittelijana kuvittaja, graafinen suunnittelija Tuomo Parikka):


Anni Kytömäen teokset

Richard Powersin Ikipuut

Tietokirjallisuuden Finlandia-voittajat: Metsä meidän jälkeemme ja Pentti Linkolan elämäkerta.


TUTUSTU MYÖS


Lista kuvitusaiheisista podcasteista Kuvittajat ry:n nettisivulla

Podcastin tuottaa: Kuvittajat ry

Podcastin coverkuvitus: Ville Salervo

Jakson kuvitus: Aiju Salminen

Tunnari ja äänimaailma: Tytti & Jimi

Tekninen tuotanto: Veera Pekkinen


See acast.com/privacy for privacy and opt-out information.