Auttaako käsien ja selän ulkoinen tukiranka eli eksoskeleton jaksamaan fyysisesti raskaassa työssä?

Työterveyslaitoksella tutkitaan, voisivatko nk. ulkoiset tukirangat eli eksoskeletonit auttaa raskaan fyysisen työn tekemisessä. Tutkimuksen alla ovat eksoskeletonit yläraajoihin ja selkään. Työskentely kädet koholla on pitkään jatkuessa erityisen raskasta yläraajojen ja hartiaseudun lihaksistolle. Selkäekso puolestaan voi keventää kuormaa nostoissa ja eteenpäin kumartaessa.

Tällainen tutkimus on todella tarpeen, koska tuki- ja liikuntaelin vaivoilla on kyseenalainen kunnia Kelan sairauspäivärahatilastoissa. Sairauspäivärahaa saaneiden ihmisten määrä oli toiseksi suurin, kun taas sairauspäivärahakausien määrässä tules-sairaudet saivat ykkössijan vuonna 2020.

Tutkimusta tehdään Postin logistiikkakeskuksessa Vantaalla, jossa työntekijät nostavat monenpainoisia ja -kokoisia paketteja työvuoronsa ajan. Painot vaihtelevat alle kilosta kolmeenkymmeneen kiloon. Logistiikkakeskuksessa työskentelevä Mike Santana kokeili työvuoronsa ajan sekä käsi- että selkäeksoskeletonia eli ulkoista tukirankaa. Tutkimusta tekevät Työterveyslaitokselta vanhempi tutkija Juha Oksa ja vanhempi asiantuntija Ari-Pekka Rauttola. Mukana ohjelmassa myös Postin työterveyspäällikkö Päivi Kylmäkorpi. Toimittaja on Teija Peltoniemi.