184. Iloa ja aarteita asuntosijoittamisella Hannu Liitsola Osa 2

Kovakantinen joulun välipäiviksi on aina hyvä sulatteluvaihtoehto. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan toista painosta saa nyt jouluruuansulatushintaan 39,70€, mikä on 40 % alle käyvän markkinahinnan, mutta joululahjatarjouksen kanssa saman hintainen. Asuntosijoituskirja.fi on sivu, josta löytyy tilauslinkki verkkokauppaan, jossa käytä alennuskoodia ”JOULULAHJA”. Hyvää ja mielenrauhaisaa joulunaikaa!

"Olemme Tampereella asuva pariskunta Hilkka ja Hannu Liitsola. Aarre ja Ilo Oy on meidän kahden täysin omistama perheyritys, joka keskittyy asuntojen omistamiseen ja vuokraamiseen. Yrityksen nimi tulee lastemme toisista nimistä. Yritys on perustettu 2019, mutta vuokranantajina olemme toimineet vuodesta 2011 lähtien."

Hannu Liitsolan kanssa käydään läpi pitkän kaavan mukaan hänen ja hänen perheensä tarinaa 200 hengen organisaation johtamisesta kohti kahden hengen yrityksen pyörittämistä. Sijoitusasuntoja oli ensin omiin nimiin ja sitten käynnistyi perusteellisempi pohdinta, jonka pohjalta toiminnan kasvattamispäätös kypsyi ja Hannu ja hänen vaimonsa perustivat yrityksen.

Jos Osa 1 on vielä kuuntelematta, aloita sillä.

Hannu Liitsola Instagram, LinkedIn

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa.

Tuhti uusi paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Asuntosijoittaminen vuonna 2022 – 10 hyvää syytä sijoittaa asuntoihin

Flippaus, pito, flippaus, pito Topias “Me” Tervasmäki – Ostan Asuntoja Podcast #179

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa?

Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa. 

Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti

Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu.

Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti.

Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com.