Haastattelu: Mikä oli gonzosta ammentanut ReeoTV?

ReeoTV:n takana olivat aikoinaan salibandymedioissa pitkään vaikuttanut Reeo Tiiainen sekä Mikko Nurminen. Tiiainen toimi ohjelman juontajana. Vuonna 2004 kuvatuissa ohjelmissa haastatellaan muun muassa Hexi Artevaa, Kurre Westerlundia, J-P Lehtosta sekä edellisenä vuonna pääministerinä ryvettynyttä Anneli Jäätteenmäkeä.

Gonzosta ammentavasta sarjasta on kuvattu kolmaskin jakso, jota ei ole toistaiseksi julkaistu. Teimme Tiiaisen kanssa ohesta kuunneltavan audiohaastattelun kotiluolistamme käsin. Haastattelussa kerrotaan muun muassa sitä miten homma lähti liikkeelle, miten ohjelmaa tehtiin, mistä se ammensi, miten sitä levitettiin ennen Youtube-aikaa ja pohditaan miksei vastaavanlaisia tuotoksia ole sittemmin nähty eetterissä.

Löydät haastattelun myös Itunesista, Spotifysta ja Acastista.